Tuotteliasta tylsyyttä!

Tämä on ehkä viikon vanha teksti, jota en ole kerennyt tänne vielä laittamaan. Nyt laitan.

---------------
Eilen oli varsin tuottoisa päivä. Ei tosin lompakon kannalta, mutta materiaa sain haalittua kiitettävän määrän.

Kaikki paha yleensä lähtee liikkeelle tylsyydestä. Tämä ei ollut poikkeus.
Istuskelin tapani mukaan monitorin edessä haltioituneena kunnes tajusin, että vittu.....kyllä tää minun elämä on aika säälittävää....
Mitä tein asialle? No mietin, että mitäs sitä keksis, jotta elämästä tulisi vähän vähemmän säälittävää. Kurkistin varovasti oikealle ja tapitin tuota huojuvaa tornia, joka oli rakennettu matematiikan kirjoista ja Windows XP Sertifikaatti -kirjasta. Varovasti kurotin kohti tuota 800 sivuista absoluuttista totuutta, kunnes lopulta tajusin, että olin todellakin tekemässä viisasta päätöstä ehkä ensi kertaa elämässäni.

"Mikään ei ole ikuista" - lause, joka pätee kaikkeen, koska se on niin totta. Myös tässä tilanteessa se on hyvin ajankohtainen, sillä juuri kun olin avaamassa tuon itse Saatanan kirjoittaman opuksen, ylemmät voimat astuvat peliin. Messenger muistuttaa minua olemassaolostaan ja siinä samalla erään henkilön olemassaolosta.
Sertifikaatti lentää komeassa kaaressa olan yli ja alkaa armoton mesetys.

Ding dong, Laura astuu kehiin.
Keskustelu ei missään vaiheessa yllä älylliselle tasolle, mutta kyllä siitä jotain hyvää silti poiki.
Minä, elämääni kyrpiintynyt matonen saan mainion idean, että lähdetään kaupungille vinguttamaan visaa. (Mistäs ne naiset tykkää enemmän ku visan vingutuksesta?)
Laura tietenkin nielee syötin onkea myöten ja se oli sitten päätetty. Nyt visa vinkuu. Sydämmeni vuotaa verta.

Vaatteet vaihtoon, naama kuosiin, vaatteet päälle, kengät jalkaan ja pihalle. Elämälläni oli jälleen tarkoitus.
Reitti oli vielä tuttu vaikka en ollut sitä kulkenut moniin vuosiin, mutta perille löysin. Luulin, että vaikein oli ohi. Olin väärässä.
Talon löysin, mutta sisäänkäyntiä en. Manasin talon suunnittelijan alimpaan helvettiin ja päätin sitten etsiä sen kirotun sisäänkäynnin.
Pariin kertaan kun olin talon kiertänyt, huomaan ikkunan aukeavan ja sieltä pilkistää tutut kasvot. Saan vihdoin koordinaatit, joilla paikallistan sen jumalan selän taakse piilotetun sisäänkäynnin. Astun sisälle.

Nopean asuntoesittelyn jälkeen olemmekin jo keskustassa miettimässä mikä olisi paras sijoituskohde. Musiikki! Johan löytyi rahareikä. Suuntaamme "Keltaiseen Jäänsärkijään". Matkan varrella tarkistamme keskustan keikkatarjonnan, pelkkää sontaa, jatkamme eteenpäin.
Astumme sisään ja suuntamme Veri Hevi Metal osastolle ja räpläämme kaikkea ja katsomme mitä käteen osuu. Lauran käteen osui KSE:n uusin ja Mudvaynen uusin, sain olla hänestä ylpeä.
Itse likinäköisenä tyydyn tuttuun ja turvalliseen Kotiteollisuuteen.
Poistumme, mutta maksamme ensin.

Visa ei vinkunut tahdotulla tavalla, joten päätämme suunnata toiseen levykauppaan. Levykauppa Äx näkyy horisontissa, sydäntä särkee.
Suuntaamme jälleen Veri Hevi Deth Metal osastolle ja etsimme uusia tuttavuuksia. Silmään pistää nimi "Anaal Nathrakh", pääni sisällä vilahtaa ajatus ana-- ei mitään. Katsomme kyseisen orkesterin kappaleiden nimiä ja järkytymme syvästi.
Lopulta löydän etsimäni. Jouni Hynysen kirja "Rakkaudella, Hynynen". Visa vilahtaa ja kirja putoaa kassiin. Poistumme.

Ratikassa teemme uusia tuttavuuksia.
Viereemme istuu epäilyttävästi viinalle haiskahtava iäkäs mies, jonka hetken päästä tunnistamme britiksi, koska hän puhui kieltä, jonka etäisesti tunnisti englanniksi. Hän katsoi minua, minä katsoin häntä, hän avasi suunsa, minä unohdin kielen.
Ensimmäisestä lauseesta en saanut mitään selvää, mutta Laura taisi saada, sillä hän vastasi jotain. Minä tyydyin hymähtelyyn ja nyökkäilyyn.
Lopulta tajusin mistä oli kyse. Mies puhui armeijasta! Kyrpä otsassa manasi kuinka poliitikot ovat kusipäitä ja kuinka armeijassa pikkupojat hyppii metässä pupujen lailla leikkimässä sotaa. Lopulta päädyttiin siihen, kuinka me vedettiin neukkuja turpaan ja kuinka urhoollisia silloin oltiin. Sain olla jälleen ylpeä Suomalainen.
Miekkosen pysäkki osui kohdalle. Hän nousi ylös, kätteli, mongersi jotain ja totesi "Vhittu"

Palasimme Lauran kotikonnuille. Istahdamme puistoon ja luemme Hynysen kertomuksia. Laura nauraa kippurassa, koska voi jokaisen kappaleen jälkeen todeta "Toi on kyllä niin totta", nainen kun on.
Samalla kuulen; "Olen kadottanut sieluni jonnekkin josta ei kukaan sitä löytää voi" Hynynen lauloi taskussani ja huomasin, että enkeli soittaa minulle. Vastaan ja rupattelemme hyvän aikaa ja annan itsestäni täydellisen idiootin kuvan jälleen, mutta minkäs teet.

Aika viedä Laura kotiin ja lähteä itsekin takaisin kotia kohti. Halaamme, hyppään ratikkaan ja avaan tuon totuutta huokuvan opuksen ja uppoudun niiden kansien väliin tuntikausiksi.


- Hynynen on hassu