Kaikki ovat varmaan huomanneet, että tietyillä ikäryhmillä on aivan suunnaton näyttämisen ja esilläolon tarve, joka yleensä ilmenee tarpeettomana mölysaasteena ja paskanjauhantana.
Yleensä kyseiset mölyapinat kulkevat laumoissa, koska eihän yksin nyt ole kiva uhota, joku voi vaikka sanoa jotain takaisin! Eihän se nyt sovi, siitähän tulee paha mieli ja äidille lisäpyykkiä.
Eli tähän kyseiseen skenaarioon pätee sanonta; "Joukossa tyhmyys tiivistyy". Harmi vain, että joukon ÄO laskee samalla samassa suhteessa. Yleensä nämä pikkuhirviöt tyytyvät laukomaan viisauksiaan hyvän matkan päästä siltä varalta, että jos joku ottaa itseensä niin pakoon pääsee oikein mallikkaasti. Kuinka urhoollista.
Mutta nämä hiekkalaatikon valtiaat pääsevät aivan uuteen valoon, kun he astelevat leuka pystyssä mäkkärin ovesta sisään ja tilaavat syvällä rintaäänellä, joka yleensä muuttuu ultraääneksi, euron juustoja. Kiitosta ei kassaneidille heru, sillä sehän olisi kiltti ele. Joukon alfauros ei tyydy ottamaan vain yhtä pilliä vaan kahmaisee niitä kouran täydeltä todistaakseen muille, että hän on pomo! Sitten etsitään se pöytä, joka on kaikista eniten esillä ja sitten alkaa kovaääninen "keskustelu", joka ei jätä ketään kylmäksi! Keskustelun edetessä tunteet alkavat kuumeta ja on pakko saada virvoketta! Ilmassa kaikuu terävä sihahdus, kun joukon alfauros korkkaa tölkin ES -energiajuomaa. Hän juo tietenkin kaiken itse, sillä hän on pomo!
Eräs toinenkin seikka on havaittavissa näissä pikku-riiviöissä ja se seikka on heidän IRC-Galleria profiilit! Ensimmäiseksi huomaa, että suurin osa heistä on joitain ns. Hoppareita, joka on jo sinällään aika kammottavaa. Sitten huomaa geneeriset kuvat, jotka on nähnyt tuhat kertaa aikaisemmin.
Hyvänä esimerkkinä voi mennä galleriaan ja etsiä yhteisöä nimellä: "Mulla on cap" ja mennä tekemään itse erilaisia havaintoja.
Ensimmäinen havainto, jonka itse tein, oli se fakta, että yhteisön keski-ikä on ruhtinaalliset 13-vuotta. Josta väistämättä herää kysymys, että minkälaiset vanhemmat näitä oikein tuottaa? Jos näinkin nuori ihmisen alku näyttää jo tuolta, niin minusta siinä on jo syytä huoleen. Mutta minkäs minä sille voin.
Seuraava havainto tehdään siinä vaiheessa, kun päätetään vierailla jäsenten profiileissa. Silmään iskee pelottavan usein yhteisöt kuten:
* 100% Hetero
* 110% Hetero
* Cheek
* Panen parasta, eli sua
* Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan
Käteni alkaa hapuilla isäni haulikkoa, mutta hillitsen itseni ja juon kupillisen sitruunateetä.
Sitten ihmiset vielä kyselevät minulta, että miksi, oi miksi minulla on niin negatiivinen asenne nykynuorisoa kohtaan? No miksihän? Mietitään oikein joukolla nyt.
Nykynuoriso edustaa kaikkea sitä mikä saa minun kattilan aina kiehumaan yli.
* Ylenpalttinen pätemisen tarve
* Turha vittuilu ventovieraille
* Naurettavat argumentit
* Oman iän yliarviointi ( Vittu, mie oon jo 12v niin saan tehä mitä haluan! )
Vanhempien pitäisi tuoda koivuniemen herra kylään hiukan useammin, jotta tällaisilta yhteiskunnan ärsykkeiltä säästyttäisiin.
Paska kaupunni
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti